Lokakuun alkupuolella oli taas se aika vuodesta, kun kiinteistökehittäjät, rakennuttajat ja investorit kokoontuivat jättimäisille ExpoReal-messuille Müncheniin, Saksaan. Paikalla oli kaiken kaikkiaan 2190 näytteilleasettajaa 45 maasta sekä 46000 osallistujaa 76 maasta; kyseessä on siis kaikilla mittakaavoilla jättimäinen tapahtuma, joka tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta.
Olimme tänä vuonna viisastuneet viime vuodesta sikäli, että buukkasimme noin kaksikymmentä investoritapaamista jo etukäteen, jonka lisäksi meillä oli luonnollisesti jälleen miehitys Helsingin ja sitä kautta koko Suomen ständillä. Missiomme oli siis harvinaisen selvä: pyrkiä löytämään mahdollisimman monta toimijaa, jotka saattaisivat olla halukkaita investoimaan Keski-Uudellemaalle ja Suomeen. Kaikki hyvin siis?
Kyllä ja ei. Ensinnäkin investoritapaamiset olivat äärimmäisen hyödyllisiä ja niistä seurasi välittömiä neuvotteluja useista potentiaalisista investoinneista. Toisaalta kuitenkin investointisyklien ollessa pitkiä ja myös epävarmoja, en voinut välttyä ajatukselta miten tämän kaiken voisi edelleen tehdä huomattavasti paljon tehokkaammin tai ainakin millaista “perinteistä” messutoimintaa tukevaa invest-in toimintaa voisimme kehittää?
Maailman historian ensimmäiset messut pidettiin tiettävästi Lontoossa 1756. Nykyään järjestetään noin 32000 messutapahtumaa maailmanlaajuisesti, keräten lähes viisi miljoonaa näytteilleasettajaa ja yli 300 miljoonaa vierailijaa. Näytteilleasettajat käyttävät vuositasolla rahaa messuihin lähes 120 miljardia euroa. Vaikka Lontoon messujen ja nykyisyyden välillä messut ovatkin siis kokeneet melkoisen muodonmuutoksen, niin on perusajatus pysynyt melko tavalla staattisena.
Olisiko koko messutoimintaa syytä ajatella täysin uusiksi?
Koska olen pitkin vuotta altistunut tekoälyn mahdollisuuksille, niin en tietenkään malttanut olla miettimättä uusiksi koko konseptia: koska esimerkiksi ExpoRealissa yli kahdentuhannen näytteilleasettajan ja neljänkymmenenkuudentuhannen osallistujan joukosta on äärimmäisen haastavaa löytää ainakaan kaikkia potentiaalisia asiakkaita tai kumppaneita, niin ehkäpä meidän olisi syytä irtaantua hetkeksi fyysisestä maailmasta ja astua rohkeasti digitaalisuuden sekä tekoälyn valtakuntiin?
Ajatellaan tilanne näin: maailmassa on tällä hetkellä noin 200 miljoona virallista yritystä ja yksin Kiinassa perustetaan arviolta päivässä noin 11000-13000 uutta yritystä. Se on paljon se. Koska uudet perustettavat yritykset ovat melko tavalla automaattisesti yrityksiä, joista jää jonkinlainen digitaalinen jalanjälki, niin tarkoittaa se käytännössä sitä, että niiden toimintaa, kasvua, rahoitusta ja henkilöstömäärää pystytään seuraamaan tiettyjen datapisteiden kautta erittäin hyvin.
Kun tähän lisätään yritysten toimiala, spesifi sektori, jolla ne omaa toimintaansa harjoittavat, niin alamme tiivistämään yritysmassaa yhä kapeammaksi. Esimerkiksi jos ajattelemme, että haluamme haarukoida yritykset, jotka operoivat koneteollisuudessa, niin todennäköisesti silti yrityskanta on miljoonia. Jos vielä tiivistämme hakua vaikkapa maanviljelyskoneisiin, niin edelleen puhumme todennäköisesti melko suuresta otannasta. Tämä on yleensä se taso, johon messut vuosimallia 2019 pysähtyvät: maatalouskoneisiin erikoistuneisiin messuihin, jotka ovat pääosin vieläpä lokaaleja tai sitten globaaleja ainoastaan kaikkein suurimpien toimijoiden osalta, jotka “kaikki” tuntevat jo etukäteen.
Näihin kohdistamme myös esimerkiksi kaupunkien invest-in toiminnassa markkinointi- ja myyntityötä, usein vaillinaisin tai täysin puutteellisin tiedoin siitä onko kyseinen yritys ylimalkaan edes investoimassa ja jos, niin millä kriteereillä? Tai toinen vaihtoehto on, että meihin ollaan yhteydessä suoraan sijoittuvan yrityksen tekemän markkinakartoituksen perusteella ja tällöin kilpailemme kaupunkien kesken hyvin pitkälti samoilla myyntiargumenteilla: kaikilla kun on maata, hyvä sijainti ja loistavat kulkuyhteydet.
Olen ajatellut investointien vaikutusta viime aikoina paljon ja päätynyt siihen, että meidän on syytä ajatella fyysinen investointi laajemmin, koska myös yritykset ja palvelut toimivat digitaalisessa ympäristössä. Kaupunkien tulisi siis pyrkiä olemaan digitaalisia sijoittumisalustoja, johon voimakkaasti kasvavat yritykset palveluineen sekä nopeasti skaalautuvat start-upit voivat integroitua, ilman fyysistä sijoittumista kaupungin rajojen sisälle. Tätä kutsun “digitaaliseksi invest-in” toiminnaksi tai ehkäpä parempi termi olisi cloud invest-in, koska omalla tavallaan tässä investoinnit tehdään “pilveen”.
Miten tämä voisi sitten käytännössä toimia? Ihan ensiksi haluan huomauttaa, että kyseessä ei ole jo melkein väsymiseen asti hoettu City-as-a-Service toimintamalli, vaan pikemminkin kaupungin elinkeinoelämän tiimoilta määrittyvä, todellinen palvelutarve. Eli toisin sanoen: jos vaikkapa Järvenpäässä on jokin tietty tarve jonkun tietynlaisen yritystoiminnan kehittämiseksi tai haluamme houkutella kaupunkiimme jotain tietynlaista yritystoimintaa, emme enää pyri (pelkästään) houkuttelemaan tämän alan yrityksiä sijoittumaan siten, että ne ostavat tontin ja rakentavat hallin, noin kärjistäen. Pikemminkin pyrimme mahdollistamaan yritysten läsnäolon kaupungissa ilman fyysistä investointia sillä tavoitteella, että yrityksen tuottama (yleensä uusi ja alueella ei vielä saatavissa oleva) palvelu tuodaan alueelle hyödyttämään ja vauhdittamaan kaupungissa jo toimivaa elinkeinoelämää.
Uskon myös siihen, että digitaalista läsnäoloa seuraa fyysinen läsnäolo, jos sitä nykypäivänä enää edes tarvitaan. Tästä syystä olemmekin käynnistäneet jo pilotin tekoälyä hyödyntävästä sijoittumispalvelusta, jonka tuloksia saamme käsittelyyn loppuvuodesta. Odotan mielenkiinnolla mitä ne ovat.
Marko Lehenberg, Elinvoimajohtaja
PS. Fyysiset investoinnit ja sitä kautta työpaikat ovat edelleen Järvenpään elinkeinoelämän selkäranka. Haluamme kuitenkin olla edelläkävijöitä, koska voimme, osaamme ja pystymme.
