Järvenpää-talon Juhani Aho -sali täyttyi kiinnostuneista järvenpääläisistä, kun kaupunki ja YIT järjestivät Perhelän yhteissuunnittelun tilannekatsauksen tiistaina 23.4.

Tilaisuuden avasi kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi, joka totesi Perhelän yhteissuunnittelun etenevän aikataulussa. Yhteissuunnitteluvaiheen jälkeen kaupunki ja YIT sopivat mahdollisesta jatkosta. Molemmat voivat edelleen vetäytyä hankkeesta.
YIT:n puolesta yhteissuunnitteluhanketta esitteli yksikönjohtaja Sami Viitanen. Esittelyn aluksi Viitainen kuvasi kaupunkikehitystä yleisellä tasolla ja kertoi, että kaupungit tulevat tiivistymään ja monipuolistumaan:

”Kaupunkikeskustoissa sekoittuvat asuminen, palvelut ja työpaikat. Kuluttajien käyttäytyminen on muuttunut viime vuosina todella paljon. Kaupungin keskustoihin hakeudutaan palveluiden ja elämysten perässä, ei niinkään enää ostosten takia.”

Kaupunki ja YIT kehuivat kohteen sijaintia. Uusi Perhelä on loistavan sijaintinsa ansiosta helppo tehdä saavutettavaksi. Suunnittelussa on kuitenkin tärkeä huomioida myös esteettömyysnäkökulma. Perhelän halutaan palvelevan kaikkia käyttäjäryhmiä.

Yhteissuunnittelu etenee nopealla aikataululla. Kesäkuussa YIT tuo näytille ehdotelman konseptista. Rakentaminen voisi alkaa vuoden 2020 lopulla. Aikataulussa on huomioitu myös mahdollinen asemakaavan muutos.

Tilannekatsauksessa paljon kysymyksiä herätti korkea rakentaminen ja rakentuvan Perhelän korkeus. Viitanen kertoi, että kerrosluku tarkentuu suunnittelun edetessä ja tulee olemaan 15-25 kerroksen välillä.

Paikallaolijoita kiinnosti myös laajemmin Perhelän ympäristö, viereinen OP-kortteli ja alueen liikennejärjestelyt. Kaupunki yhdessä YIT:n kanssa kuvasi aluetta ja sen rakentumisen aikataulua. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että OP-korttelin kehittäminen alkaa vasta seuraavassa vaiheessa, Perhelän jälkeen. Perhelä- ja OP-kortteli toimivat parina.

Pysäköinti tullaan vuorostaan ratkaisemaan niin, että kaavan edellytykset ja pysäköintinormi täyttyvät. Kaupunki ja YIT ratkovat paraikaa pysäköintikysymystä yhdessä. Liikennejärjestelyissä tulee huomioida myös laajemmin koko keskusta-alue.

”Aseman puoli kävelykadusta on pitkään rakennuskohteena, mutta kaupunki tulee panostamaan Jannen viihtyisyyteen myös rakennushankkeen aikana”, kertoi Keto-Tokoi.

Kohteen arkkitehti Timo Meuronen Aihio arkkitehdeistä kuvaili suunniteltua kokonaisuutta:

”Kaupunkisuunnittelu etenee helminauhana asemalta järven rannalle. Perhelä tulee olemaan iso muutos, mutta ei viimeinen muutos. Jannen elinvoiman lisäys aivan on keskeistä. Malttia täytyy olla, sillä kehittäminen on pitkäaikaista.”

Kaupunki ja YIT järjestävät kesäkuussa uuden tilannekatsauksen, jossa esitellään suunniteltua Perhelä-korttelin konseptia. Kaupunki tiedottaa tulevasta tilaisuudesta ja sen tarkemmasta ajankohdasta kesäkuussa kaupungin nettisivuilla.