Joulukuussa 2019 tulee kaksi vuotta täyteen, kun Järvenpään K-Citymarketissa aukesi sushibuffet. Idearikas, uudistumista pelkäämätön kauppias Markku Hautala valmistaa sushia riisistä, jota saa Japanista. Kaiken taustalla on, että Hautala lähti itse Japaniin neuvottelemaan toiminnalleen parhaat mahdolliset raaka-aineet.

Sushipaloja valmistuu viikossa peräti noin 90 000. Järvenpääläisen ruokakaupan valtteja ovat aidot japanilaiset raaka-aineet ja valmistusmenetelmät sekä tuoreus. Vilkkaimpina päivinä sushit viedään sitä mukaan, kun niitä valmistuu. Järvenpäästä on tullut Suomen sushi-pääkaupunki.

 

Järvenpään K-Citymarket voi olla loppuvuodesta 2019 maailman paras ruokakauppa

Järvenpääläinen kauppias tekee myös historiaa. Tämä suomalainen ruokakauppa on valittu ensimmäistä kertaa kuuden finalistin joukkoon maailman parhaan ruokakaupan kilpailussa. Voittaja selviää 7.11.2019 Lontoossa järjestettävässä suuressa The IGD *) Store of the Year Award –gaalassa, jonne Markku Hautala matkaa tiimeineen. Hautala kertoi aiemmin IL:n uutisoinnissa, että he ovat jo nyt voittaneet. Kukaan Suomesta ei ole ikinä ollut IGD:n Top 15 listalla.

*) IGD on analyysiyritys, joka kiertää ympäri maailman ruokakauppoja. Vuonna 2019 analyysi tehtiin 750 kaupasta.

 

Lisää Markku Hautalan sushi-toiminnasta:

HS uutisointi Järvenpäästä

Järvenpääläinen sushi on ilmiö, MTV Uutiset