Järvenpään kaupunki on maailman ensimmäinen tekoälyä kasvuyritysten sijoittumispalveluissa hyödyntävä kaupunki.

Järvenpään kaupungin elinvoimapalvelujen BusinessJärvenpää -konseptin palveluvalikoimassa on otettu käyttöön tekoälyyn pohjautuva sijoittumispalvelu, jonka tavoitteena on houkutella täysin uudella tavalla kaupunkiin voimakkaassa kasvuvaiheessa olevia yrityksiä.

BusinessJärvenpää etsi marraskuisessa tekoälypilotissaan terveysteknologiaan erikoistuneita kasvuyrityksiä, joilla on valmis tuote, riittävän vahva rahoituspohja sekä mahdollisuus hyötyä Järvenpään elinkeinokytköksistä Aasiaan.

Tekoäly seuloi tuhansista yrityksistä Järvenpäälle kuusi potentiaalisinta

Haussa mukana olleet yritykset rajattiin maantieteellisesti Eurooppaan ja Israeliin, joissa on yli 120 000 varteenotettavaa kasvuyhtiötä. Teknologista rajausta ei asetettu, vaan tekoälyn annettiin ajaa yritysanalyysit 150 eri datapistettä hyödyntäen.

Tärkeimmät valintakriteerit olivat yrityksen voimakkaan kasvun tunnusmerkit, kuten rahoitus, vertailutiedot verrokkiyrityksiin, merkittävimmät partnerit ja asiakkaat, henkilöstön kasvu sekä muut vastaavat mittarit.

Järvenpään kriteereihin sopivien 935 yrityksen joukosta seuloutui loppusuoralle 22 teknologiayritystä, joista kuusi rankattiin erityisen potentiaaliksi. Tavoitteena on aloittaa yhteistyö vähintään kahden yrityksen kanssa jo nopealla aikataululla.

– Seuraavassa vaiheessa edistämme näiden yritysten sijoittumista mahdollisimman kevyellä tavalla Järvenpäähän. Yritykset pystyvät verkostoitumaan paikallisesti ja ristiin tuotteistamaan palveluitaan paikallisten, niin ikään kasvuhakuisten yritysten kanssa. Kutsumme tätä ratkaisua ”pilvi-investoinniksi”. Uskomme, että digitaalista investointia seuraa väistämättä myös fyysinen investointi, Järvenpään kaupungin elinvoimajohtaja Marko Lehenberg kertoo.

Manuaalisesti mahdoton tehtävä muuttui vain kahden viikon projektiksi

Tekoälyä hyödyntävä palveluprosessi on tehokkuudessaan ylivertainen verrattuna perinteiseen, ihmisvoimin tehtävään analyysiin. Tuhansien yritysten läpikäyminen ei manuaalisesti ole mahdollista, sillä dataa on käsiteltävänä valtava määrä. Kalliit ja hitaat konsulttitoimeksiannot ovat uuden palvelun myötä historiaa.

Teknologisena kumppanina Järvenpään kaupungilla toimi suomalainen tekoäly-yritys Catapult International Oy, jonka asiakkaina on suuria, kansainvälisiä pörssiyrityksiä, esimerkiksi Kone, Neste ja Fortum sekä lukuisat eurooppalaiset alojensa merkittävimmät yhtiöt teleoperaattoreista pankkeihin.

– On ollut hieno huomata, että Järvenpäässä halutaan hyödyntää teknologian mahdollisuuksia ja säästää aikaa ja resursseja saaden samalla tuloksia, jotka eivät ennen olleet edes mahdollisia, toteaa kehitysjohtaja Paavo Beckman.

Skaalattavissa oleva palvelu kaupungeille

Uuden palvelun uskotaan vievän eteenpäin paitsi jo kaupungissa toimivia yrityksiä, niin myös alueelle tulevaisuudessa sijoittuvia toimijoita. Tällä tavalla toimien Järvenpään kaupunki haluaa ravistella vanhaa tonttimyyntiin keskittyvää elinkeinopolitiikkaa.

– Tuotteistimme sijoittumispalvelut täysin uudella tavalla, vanhaa tahkoa on kaupungeissa pyöritetty riittämiin. Liiketoiminta on jo digitaalista ja siksi myös kaupunkien sijoittumispalveluiden tulee pystyä toimimaan digitaalisia keinoja hyödyntäen, joista yksi mielenkiintoisimmista on juuri tekoäly, Marko Lehenberg kertoo.

Järvenpään kaupunki haluaa toimia muutoinkin edelläkävijänä robotiikan ja automatisaation edistämisessä.

­– Esteitä olla maailman paras tällä alalla ei ole, toteaa Lehenberg.

Lisätietoja:

Elinvoimajohtaja Marko Lehenberg, 040 315 3590, marko.lehenberg@jarvenpaa.fi
Kehitysjohtaja Paavo Beckman, 040 541 9122, paavo@catapult.guru