Wurstin lehtistötiedote 6.10.2021

Järvenpääläisen perheyritys Wursti Oy:n Olutnakki on valittu vuoden 2021 parhaaksi erikoismakkaraksi Akateemisen Kiuas-Seuran (AKS) toimesta, joka vuosittain valitsee Suomen parhaat makkaratuotteet. Viime vuonna voiton vei Wurstin Mini Krakova nakki.

Molemmat tuotteet kuuluvat Wurstin Maukkaat-sarjaan. Wurstin tuotepäällikkö Sallamari Lempinen naurahtaa:

– Maukkaat-sarja on selvästi onnistunut nimensä veroisesti. Monesti maisteluissa on mukana vain isoja toimijoita, joten on mukavaa, kun me pienemmätkin pääsemme näyttämään kyntemme maisteluissa.

Wursti tuntee erikoismakkarat hyvin – onhan niitä valmistettu Järvenpäässä käsityönä jo 35 vuotta leikkeleiden ja muiden lihajalosteiden ohella. Tärkeää on kuitenkin myös osata kuunnella kuluttajia. Siksi esimerkiksi Olutnakki on valmistettu yhteistyössä K-Kauppojen kanssa kuluttajien toiveita silmällä pitäen.

– Kauppojen ymmärrys ihmisten kaipaamista tuotteista yhdistettynä meidän makkaramestariemme kokemukseen synnyttää jatkuvasti hyviä ja hauskoja ideoita. Makkaramestarimme tietävät, miten makkaraan saadaan paras yhdistelmä makua ja rakennetta. Lisäksi käsin tekemällä tuotteissa on enemmän luonnetta kuin täysin koneistetussa tuotannossa, tätä kuluttajat myös arvostavat.

Pienpanimokulttuurin jatkuva kasvu yhdistettynä tapas kulttuurin napostelunautiskeluun on oivallinen yhdistelmä Olutnakin kaltaisille sellaisenaan käytettäville tuotteille. Yhtä lailla kokeilunhalu pienpanimotuotteita valitessa peilaantuu myös niiden kanssa nautittaviin pikkupurtaviin.

– Viime vuosina on nähty selkeää nousua erikoismakkara- ja snackstuotteiden kulutuksessa. Ihmiset haluavat seikkailla erilaisissa makumaailmoissa ja kokeilla impulsiivisestikin uusia tuotteita, mikä osoittaa mahtavaa kokeilunhalua. Samoin kuin esimerkiksi pienpanimo-oluilta, myös makkaroihin kaivataan uniikkeja ominaisuuksia ja uusia ideoita.

Koronavuodet ovat vaikuttaneet myös Wurstin toimintaan – esimerkiksi ravintolapuolella käytettävien tuotteiden kysyntä on laskenut merkittävästi. Koronan ei olla kuitenkaan annettu liikaa vaikuttaa yrityksen toimintaan ja Lempinen antaakin paljon kiitosta henkilökunnalle:

– Meillä on aina pidetty isossa arvossa artesaanityöskentelyä ja tuotteemme valmistetaankin suurelta osin käsityönä, joten voitto on hieno tunnustus kaikille meidän osaaville käsipareillemme. Erityisen hyvältä tuntuu saada tällainen kunniamaininta näin korona-ajan keskellä, sillä henkilökunta on koronasta ja sen työpaikkaoloihin vaikuttavista tekijöistä huolimatta jaksanut tehdä samaa hienoa työtäkuin aina ennenkin.

Viime vuonna Wursti sai kaksoisvoiton viemällä sekä parhaan erikoismakkaran että parhaan raakamakkaran tittelin nimiinsä. Järvenpäässä on selkeästi löydetty voittavan reseptin salaisuus.

– Mitäpä hyvää voittavaa kaavaa rikkomaan, joten mennään samalla tavalla eteenpäin kuin ennenkin. Hyvällä itseluottamuksella lähdetään ensi vuoden maistelukauteen ja koitetaan jatkaa voittojen tiellä. Tässä välissä kuitenkin keskitytään arkisempiin asioihin muun muassa valmistamaan kauppojen hyllyille 30-vuotiasta Siskonmakkaraa, leikkeleitä ja luomaan uusi menestysresepti siinä sivussa, Lempinen päättää iloisesti.

AKS:n raati arvioi makkarat sokkotestissä, jossa arvioidaan tuotteen makua, rakennetta, massan sidosteisuutta ja kuoren rapeutta.

Akateeminen Kiuas-Seura on maistellut makkaroita vuodesta 1991 lähtien ja on kokoontunut arviointi-istuntoihin jo 988 kertaa. Tämän maistelukauden (1.9.2020 – 31.8.2021) aikana pidetyissä 17 istunnossa arvioitiin kaiken kaikkiaan 125 makkaraa neljästä eri maasta, joista 104 oli Suomessa valmistettuja uutuuksia, seura kertoo verkkosivuillaan.

Wurstin palkitut makkaratuotteet läpi vuosien:

2021 Paras erikoismakkara Olutnakki
2020 Paras erikoismakkara Mini Krakova nakki
2020 Paras raakamakkara Grillimaisteri Kielbasa raakamakkara
2016 Paras ryynimakkara Koblasnik Rasputin mustanakki
2015 Paras nakkimakkara Olutnakki
2014 Paras erikoismakkara Perunamakkara
2012 Paras nakkimakkara Chorizo-nakki
2004 Paras uusi makkara Pirkka Juusto-Krakovanmakkara

Lisätietoja:
Sallamari Lempinen, Wursti Oy / Tuotepäällikkö
sallamari.lempinen@wursti.fi, puh. 040 8259596