Oma haave, idea ja into. Tässä järvenpääläisen Anna Uusiheimalan keskeisimmät syyt perustaa Onnenkeksi Oy. Uusiheimala oli pitkään ihmetellyt, miksei Suomessa ollut laajemmassa käytössä maailmalla tunnettua  onnenkeksiä (kv. fortune cookie) ja päätti tehdä asialle jotain.

Alun perin Anna Uusiheimala yritti paikallista yhteistyötä lähialueen leipomoiden kanssa. PH7:n Toni Rantala vinkkasi ottamaan yhteyttä Saksan leipomoihin, sillä Saksa tunnetaan todellisena keksimaana. Onnenkeksien valmistaminen vaatii myös omat yksilölliset laitteet ja tekniikan, joita Suomesta ei löytynyt.

MIKÄ IHMEEN ONNENKEKSI?

Onnenkeksi tuo iloa arkeen – herkun ja mietelauseen myötä. Jokaisen keksin sisältä löytyy mietelause. Uusiheimalan ensimmäisissä Onnenkeksi-tuotteissa on 100 suomalaista viisautta suomeksi ja englanniksi. Perinteisen ja laadukkaan onnenkeksitaikinan maku on voimistuva vanilja. Onnenkeksit ovat ilmatiiviisti ja hygieenisesti omassa pakkauksessa. Lisäksi ne ovat vegaanisia ja laktoosittomia, eivätkä sisällä lisäaineita.

TUOTEKEHITTELYÄ

Onnenkeksi Oy aloitti toimintansa alkuvuodesta. Onnenkeksit olivat olleet fyysisesti Uusiheimalan käsissä pari viikkoa, ennen kuin korona ja sen tuomat rajoitukset muuttivat maailmaa. Yrityksen alkutaival ei ole ollut kaikkein helpoimpana ajan jaksona. Koronan myötä monet lanseerauskuviot ja suunnitellut yhteistyömuodot olivat pakko laittaa jäihin.

Uusiheimalalle jäi aikaa tehdä tuotetestausta ja -kehittelyä sekä ideointia. Peruskeksin rinnalle on pian tulossa kysynnän myötä Äxön-onnenkeksi (etenkin lapset ja lapsenmieliset) sekä Love Edition -onnenkeksi.

YHTEISTYÖTÄ JA KEKSI YRITYSLAHJAKSI

”Onnenkeksin tarinan takana tärkein ajatus on hetki, yhteisöllisyys ja ennen kaikkea ilon jakaminen”, toteaa Anna Uusiheimala. Hän haluaa myös kiittää Keuken osaavaa yritysneuvontaa ja apua, jota hän sai yrityksen perustamisen alkumetreillä mm. erilaisten laskelmien teossa.

Onnenkeksit sopivat myös yritysyhteistyöhön, joko sellaisenaan tai kevyellä räätälöinnillä – jos pakkausgrafiikkaan halutaan tuoda asiakasyrityksen brändi-ilme tai asiakas haluaa esimerkiksi itse tuottaa mietelausesisällöt. Keksin parasta ennen päivämäärä on 7 kk valmistumisesta.

Toisiko yrityksesi iloa ihmisille – tässä yksi vaihtoehto siihen. Ideoi Annan kanssa lisää!

 

Lisätietoja:
Onnenkeksi Oy
Anna Uusiheimala
[email protected]
puh. 040 534 0619

https://www.onnenkeksi.fi/
IG ja Fb @onnenkeksifi