Jean Sibeliuksen 160-vuotisjuhlavuosi tuo Järvenpäähän uusia maku- ja kulttuurielämyksiä. Paikalliset yritykset ja yhteisöt tuovat mestarisäveltäjän aikakauden makuja, tarinoita ja tunnelmaa osaksi nykypäivää. Sibelius-viikolla 22.–27.4.2025 koetaan ainutlaatuisia tapahtumia. Juhlat jatkuvat Sibeliuksen syntymäpäivään 8.12. asti.

Havainnekuva Sibelius 160 juhlavuodesta

Järvenpään yritykset ovat aina olleet rohkeita suunnannäyttäjiä. Luovuus, intohimo ja yhteisöllisyys ovat kaupungin vahvuuksia, aivan kuten Sibeliuksen aikaan, kun mestarisäveltäjä ja hänen aikalaisensa loivat taidetta Tuusulanjärven rannoilla ja rakensivat Suomen kulttuuri-identiteettiä. 

Tämä ennakkoluuloton henki elää yhä. Heittäytyminen, kokeilu ja yhteistyö ovat kantavia voimia, ja siksi olemme kutsuneet paikalliset yritykset juhlistamaan Sibeliuksen 160. juhlavuotta.

Juhlavuosi tuo kaupunkiin monipuolisia maku- ja kulttuurielämyksiä läpi vuoden. Sibelius-viikko 22.–27.4.2025 on yksi juhlavuoden kohokohdista, ja juhlintaa jatketaan aina Sibeliuksen syntymäpäivään 8.12., suomalaisen musiikin päivään asti.

Tutustu Sibelius-viikon ja Sibelius 160 -juhlavuoden ohjelmaan.

Alla on yrityksiä ja tekijöitä, jotka ovat lähteneet mukaan luomaan juhlavuoden hengessä uusia maku-, kulttuuri- ja palveluinnovaatioita. Klikkaamalla yrityksen linkkiä siirryt suoraan sen kohtaan:

Bistro En Place

Citymarket

Suomen Historiapelit

Kakkutalo Gilan

Keuda

McDanze

Pizza Time

Ravintola Huvila

Ravintola Järvenpää-talo

Studio 123

Tuusulanjärven Kulttuurimatkat

Vellikello

Wursti

Bistro en Place – tarinallinen illallinen vie makumatkalle mestarin maailmaan

Kuva esittää tunnelmallista bistromaista ravintolaa, jossa on tyylikäs sisustus. Taustalla on suuri mustavalkoinen seinämaalaus, joka esittää perinteistä ranskalaista viiniliikettä (”VINS - LIQUEURS”). Ravintolan sisustuksessa on oranssinvärisiä tuoleja, pyöreitä pöytiä, viinilaseja sekä kynttilöitä, jotka luovat lämpimän ja kutsuvan tunnelman. Etualalla näkyy myös viinipulloja ja jäähdytin.

Bistro En Place kutsuu elämykselliselle aikamatkalle Sibelius-viikolla, kun tarinat, sävelmät ja huolella valmistettu illallinen nivoutuvat yhteen. Syö kuin Sibelius -kokonaisuus tarjoaa monen ruokalajin illallisen, jossa Sibeliuksen elämän anekdootit rikastavat makuelämystä. Annokset ammentavat inspiraatiota niin Ainolasta kuin ranskalaisista keittiöperinteistä. 

Bistro En Place kunnioittaa säveltäjän kulinaristisia mieltymyksiä, joissa yhdistyivät selkeät maut ja laadukkaat raaka-aineet. Ravintola ammentaa myös Aino Sibeliuksen kuvauksesta puolisostaan: 

”Kiitollisempaa ruokavierasta en voisi ajatella… hän onnistuu aina juhlistamaan yhdessäolomme.” 

Bistro En Place tuo Järvenpään ravintolatarjontaan ranskalaisvaikutteista ruokafilosofiaa ja laadukasta viinituntemusta. Perheystävällinen, avoimeen ruokakulttuuriin panostava bistro rakentaa makuelämyksiä sesongin parhaista raaka-aineista ja kansainvälisestä inspiraatiosta. 

Tapahtuma yhdistää historian, hyvän ruoan ja yhteisöllisyyden, tarjoten makujen ja musiikin ystäville ainutlaatuisen elämyksen Sibeliuksen hengessä. 

Katso myös: bistroenplace.fi 

Lue lisää: Syö kuin Sibelius – tarinallinen illallinen ke 23.4.2025

Citymarket Järvenpää – elämyksiä, makuja ja yhteisöllisyyttä Sibeliuksen hengessä 
Kuva esittää modernia ja tilavaa ruokakauppaa, jossa on lämmin valaistus ja laaja tuotevalikoima. Etualalla näkyy banaaneja hyllyllä, ja taustalla on liha- ja valmisruokatiskit sekä salaattibaari, jossa lukee "Picadeli". Kaupan sisustus on tyylikäs, ja katosta roikkuu koristevaloja. Asiakkaita liikkuu käytävillä, ja kauppa näyttää hyvin järjestetyltä ja houkuttelevalta ostosympäristöltä.
Citymarket Järvenpää. Kuva: Kalle Särkkä.

Suomen tunnetuimpiin ruokakauppoihin kuuluva Citymarket Järvenpää on mukana juhlistamassa Sibeliuksen 160-vuotisjuhlavuotta.  

Diplomikauppias Markku Hautalan luotsaama kauppa tunnetaan ennakkoluulottomista ruokainnovaatioista, kauppahallimaisista palveluista ja elämyksellisestä ostoskokemuksesta. 

Citymarket Järvenpää ei ole vain ruokakauppa. Se on kohtaamispaikka ja elämysten areena, jossa kehitetään jatkuvasti uusia konsepteja yhdessä kaupungin ja paikallisten yrittäjien kanssa. Innovatiiviset tuoreosastot, ainutlaatuinen sushikonsepti ja pop-up-ideat ovat nostaneet liikkeen palkittujen kauppojen kärkeen, mutta tärkeintä on aina asiakkaiden viihtyvyys ja laadukkaat raaka-aineet. 

“Tänä vuonna teemme kaikkea hauskaa ja tuomme iloa sekä onnen hetkiä kaupunkilaisille,” lupaa Hautala.  

Lue myös: Business Järvenpään yritystarina – Kauppias hoitaa homman – Markku Hautala on luotsannut Järvenpään Citymarketia lähes 20 vuotta ja luottaa uusien innovaatioiden voimaan 

Katso myös: kcmjake.fi 

Suomen Historiapelit – Sibeliuksen elämä lautapelissä 
Lautapeli, jossa on karttapohjainen pelilauta, johon on merkitty eri paikkoja ja reittejä. Pelilaudalla on lasisia pelimerkkejä eri väreissä sekä valkoinen noppa. Taustalla näkyy luonnonvaloa, joka luo kesäisen ja rennon tunnelman.
Suomi -pelissä seikkaillaan ympäri Suomen ja tutustutaan merkittäviin suomalaisuuteen vaikuttaneisiin asioihin ja tapahtumiin. Kuva: Satu Hart.

Suomen Historiapelit kehittää lautapelejä, jotka tuovat Tuusulanjärven ja koko Suomen historian eläväksi koko perheelle. 

Pelintekijät ovat järvenpääläisiä historiantuntijoita. Siksi Sibelius esiintyy lähes jokaisessa pelissä, ja hän on saanut myös oman pelinsä. 

Historiallinen lautapeli Jean Sibeliuksen elämästä on esillä Sibelius-viikon tapahtumissa. Osallistujat voivat tutustua peliin ja hankkia sen itselleen tai lahjaksi. Peliä on mahdollista pelata suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 

Sibelius-peli on toteutettu yhteistyössä Sibeliuksen perillisten luvalla. 

Lisätietoja: historiapelit.fi  

Yhdessä yrittämisen Järvenpää -yritystarina: Pelien pauloissa 

Kakkutalo Gilan – Järvenpään herkullinen perinne jo 40 vuotta
Kakkutalo Gilanin rakennus talvisessa maisemassa. Valkoinen, yksikerroksinen rakennus, jonka seinään on maalattu muraaleja, kuten jäätelötötterö ja koristeellisia kuvioita. Rakennuksen edessä on portaat ja luiska sisäänkäynnille, ja luminen piha on koristeltu vaaleanpunaisilla istutusruukuilla. Edustalla mainoskyltti, jossa mainostetaan uutuustuotetta.
Kakkutalo Gilanin rakennus. Kuva: Kakkutalo Gilan.

Kakkutalo Gilan tarjoilee Sibelius-viikolla tiistaista perjantaihin 22.25.4. klo 710 Ainolan aamupalapöydän.

Kakkutalo Gilan on palvellut Järvenpäässä jo 40 vuotta, tarjoten kakkuja, konditoriatuotteita, lounasta ja aamupalaa 150-paikkaisessa ravintolassa. Lisäksi järjestetään juhlia omassa tilassa ja toimitetaan pitopalvelua ympäri Uuttamaata.

Kakkutalo Gilan on valmistanut kymmeniä Sibelius-leivonnaisia eri toimijoille, kuten Järvenpää-talolla aikaisemmin toimineelle ravintolayrittäjälle. Sibeliukset asettuivat Järvenpäähän samoista syistä kuin monet nykyiset asukkaat – pääkaupungin läheisyys, hyvät yhteydet ja luonto vetävät tänne kaupunkiin uusia tulijoita.

Perinteinen leipomo sai alkunsa vuonna 1984 Terholan yritysalueella, ja se on kasvanut kahden leipurin unelmasta täyden palvelun Kakkutaloksi. Toiminnan sydän on aina sijainnut Järvenpäässä Vanhanyhdystien varrella. Järvenpääläinen taiteilija Mira Niittymäki on koristellut kiinteistöt muraaleilla, jotka kuvaavat Järvenpäätä ja valmistettuja herkkuja.

Kakkutalo Gilan on osa Järvenpään tarinaa – ja ehkä se eniten makuhermoja hellivä osa!

Life is a piece of cake.

Katso myös: kakkutalogilan.fi 

Yhdessä yrittämisen Järvenpää -yritystarina: Kustomoituja kakkuja joka makuun

Keuda Sibeliuksen ajan herkkuja lounaalla 
Kuva esittää keltaista, kolmikerroksista rakennusta, jonka sisäänkäynnin yläpuolella lukee "Keuda". Rakennuksen edessä on pyörätelineitä, polkupyöriä sekä punainen auto pysäköitynä. Piha-alueella on puita ja pensaita, ja taivas on pilvinen.
Keudan rakennus Järvenpäässä. Kuva: Niina Lahti.

Keudan ravitsemus- ja elintarviketiimi osallistuu Sibelius-juhlaviikolle (vko 17) teemalla Makujen maailma. Tarjolla on ainutlaatuisia makuelämyksiä. 

Lounas järjestetään opetusravintola Paatelassa keskiviikkona 23.4.2025 klo 12–14.30. Lounaan hinta on 36 euroa, ja se on suunnattu 40 hengelle. Varaukset voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. 

Lounasmenu tarjoaa makuelämyksiä Sibeliuksen ajalta. Alkuruokana on fasaania, cumberlandin kastiketta ja vihersalaattia. Pääruokana tarjoillaan kuhaa, rapukastiketta, perunaa ja kasviksia. Jälkiruoaksi on tarjolla Keudan konditoriaopiskelijoiden oma luomus, Janne-leivos, kahvin tai teen kera. 

Janne-leivos on myynnissä Keudan Puistolassa 23.–25.4.2025, joten sitä voi ostaa myös mukaan juhlistamaan Sibelius-viikkoa. Leivos on gluteenittomalla vaalealla kakkupohjalla, jossa on päällä paahdettua kauraa, päärynäomena hilloketta shamppanjalla maustettuna sekä vaniljamousse ja kaakaovoi koristeella. Hinta 3€/kpl.

Katso myös: keuda.fi/toimipiste/jarvenpaa 

McDanze – sukupolvet ja kulttuurit kohtaavat Sibeliuksen hengessä
Ryhmä ihmisiä pukeutuneina valkoisiin asuihin ja kasvot valkoisella maskeerauksella esittää ilmeikästä tanssi- tai teatteriesitystä ulkona, kivikkoisella alueella. Taustalla on sumuista, vihreän ja violetin sävyistä savua, joka luo mystisen ja dramaattisen tunnelman. Osalla esiintyjistä on peruukkeja ja maskeja, jotka vahvistavat esityksen mystistä teemaa.
McDanzen esitys. Kuva: McDanze.

McDanze juhlistaa Sibeliuksen elämäntyötä ainutlaatuisella tanssitaidevideolla, joka yhdistää eri sukupolvet ja kulttuuriperinteet. Video vie katsojan syvälle Sibeliuksen maailmaan ja tuo yhteen McDanzen tanssijat ja Järvenpään eläkeläiset ikonisen Sibelius-patsaan juurella. Videoteos esitetään Studio 123 -elokuvateatterissa Järvenpään Sibelius-viikolla. 

McDanzen tanssijoiden moderni ja vapaasti virtaava liike kuvastaa Sibeliuksen musiikin tunteikkuutta ja voimakkuutta, kun taas eläkeläisten liike ilmentää perinteisempää ja kunnioittavaa tunnelmaa. Yhdessä he luovat vaikuttavan kontrastin, joka tuo esiin Sibeliuksen perinnön ajattomuuden ja sen, kuinka hänen musiikkinsa yhdistää kaikenikäiset. 

Sibelius-patsas seisoo taustalla symboloiden taiteen, musiikin ja tanssin voimaa yhdistää ihmisiä yli sukupolvien ja aikakausien. Videoteos ei ainoastaan kunnioita Sibeliuksen perintöä, vaan myös näyttää, kuinka tanssi voi tuoda historian eläväksi nykypäivän kontekstissa. 

McDanze-yhdistys kuvailee yhteisöllisyyttään ainutkertaiseksi. Sen hyväntekeväisyysprojektit tuovat iloa ja parantavat elämänlaatua. 

McDanze-yhdistyksen rinnalla toimii McDanze-tanssikoulu, joka tarjoaa elämyksellisiä tanssitunteja ja fysioterapeuttisia kehonhuoltotunteja. 

Yksi ensimmäisistä projekteistamme, Vanajan naisvankien kanssa toteutettu tanssitaidevideo, valittiin viime joulukuussa Brysselin European Community Art and Mental Health -näyttelyyn. Näyttelyn tavoitteena on herättää EU-päättäjät rahoittamaan mielenterveyden edistämistä. 

McDanze brings people together 

Katso myös: mcdanze.fi/tanssikuuluukaikille 

Pizza Time – maista Sibben erikoista! 

Kerrotaan, että Jean Sibelius piti erityisesti savustetusta härästä. Tämän innoittamana Pizza Time on lisännyt ruokalistalleen annoksen, joka sisältää naudan paahtopaistia, tuoreita herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, vuohenjuustoa ja basilikaa. Tervetuloa maistamaan Sibeliuksen hengessä!  

Pizza Time on ylpeästi järvenpääläinen perheyritys, joka on perustettu vuonna 2017. Sittemmin toiminta on laajentunut neljään eri toimipisteeseen ympäri Uuttamaata. Järvenpää on tarjonnut erinomaiset puitteet yrittämiselle, mistä suuri kiitos kuuluu kaupungin asukkaille. 

Katso myös: jarvenpaa-pizzatime.fi 

Ravintola Huvila – metsän makuja ja kulttuurielämyksiä
Illalla otettu kuva Ravintola Huvilasta, joka sijaitsee keltaisessa, perinteikkäässä puurakennuksessa. Rakennuksen julkisivulla on koristevaloja, ja sen edessä on terassi, jossa on mustia metallituoleja ja -pöytiä sekä kaksi suljettua aurinkovarjoa. Ravintolan suurista ikkunoista näkyy lämmin valaistus ja sisätilojen yksityiskohtia. Taustalla on kerrostalo ja iltataivas, jossa näkyy kuunsirppi.
Ravintola Huvila. Kuva: Ravintola Huvila.

Sibelius-viikon kunniaksi Huvila yhteistyön Järvenpään taidemuseon kanssa tuoden metsän keskelle kaupunkia. Koe Hiljaisuus ja metsä -näyttely sekä metsäinen illallinen Ravintola Huvilassa.

Lähes 100-vuotias hirsihuvila on ollut rohkean yrittäjyyden näyttämö vuodesta 1927 lähtien. Ravintolana se on toiminut yli 10 vuotta, tarjoten elämyksiä, joissa maailman maut ja lähimetsien antimet kohtaavat.

Metsä on inspiroinut taiteilijoita kautta aikojen – ja inspiroi myös Huvilaa. Sen tuoksu, tunnelma ja valon leikki näkyvät ja maistuvat keittiön innovatiivisissa annoksissa.

Tervetuloa kokemaan metsän maku kaikille aisteille tarjoiltuna!

Katso myös: huvilassa.fi 

Ravintola Järvenpää-talo – Sibelius soi ja maistuu Järvenpää-talossa
Järvenpää-talo syksyisessä maisemassa. Tiilirakennuksessa on korkea kellotorni, ja sen edustalla liehuvat Suomen liput. Etualalla näkyy suojatie, ja pihapiiriä reunustavat siniset valopylväät. Taustalla sininen taivas ja muutama pilvi.
Järvenpää-talo. Kuva: Ravintola Järvenpää-talo.

Sibelius Singing -kilpailu laulajille ja pianisteille järjestetään Järvenpää-talossa 24.–26.4. Sibelius-viikolla 23.–25.4. Ravintola Järvenpää-talon keittiömestarit inspiroituvat säveltäjälegendan kulinaristisesta puolesta ja loihtivat teemaan sopivat lounasmenut.

Järvenpää-talo tarjoaa kulttuuri-, juhla-, kokous- ja lounaspalveluja upeissa tiloissa aivan keskustassa, rautatieaseman läheisyydessä. Ravintola Järvenpää-talosta saat laadukkaat tarjoilut pienistä kahvituksista yli sadan hengen cocktailtilaisuuksiin ja esitysten väliaikatarjoiluihin.

Tervetuloa nauttimaan hyvästä ruoasta ja palvelusta!

Katso myös: jarvenpaatalo.fi/ravintolapalvelut

Studio 123 Sibelius valkokankaalla

Järvenpään oma elokuvateatteri Studio 123 esittää Sibelius-viikolla keskiviikkona 23.4. klo 17 Timo Koivusalon ohjaaman ja käsikirjoittaman Sibelius-elokuvan. Vuonna 2003 julkaistu elokuva kertoo säveltäjän elämästä lapsuudesta viimeisiin vuosiin ja sisältää harvinaista dokumenttimateriaalia hänen hautajaisistaan. 

Studio 123 on vuodesta 1987 toiminut järvenpääläinen perheyritys, jonka tarina jatkuu jo toisessa sukupolvessa. Henkilökuntaa yhdistää intohimo elokuvakulttuuriin ja asiakaspalveluun. 

Elokuvateatteri tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ja pyrkii pitämään ohjelmiston monipuolisena. Studiolla toimii myös leffakerho, joka on toiminut Järvenpäässä melkein 57 vuotta. 

Elokuvan pääosissa nähdään Martti Suosalo, Heikki Nousiainen, Miina Turunen ja Seela Sella. 

Katso myös: studiot123.com 

Tuusulanjärven Kulttuurimatkat – aikamatka Sibeliuksen ja taiteilijayhteisön elämään 
Ryhmä ihmisiä seisoo ulkona syksyisessä maisemassa, kuuntelemassa opastusta. Taustalla näkyy suuri, lehtensä pudottava puu sekä perinteinen puutalo, jonka seinää koristavat vihreät ikkunanpuitteet ja punainen katto. Osallistujat ovat pukeutuneet lämpimiin takkeihin, ja osa kantaa kameroita tai muita varusteita. Auringonvalo suodattuu oksien läpi, luoden kauniin ja tunnelmallisen syksyisen näkymän.
Pekka Kärkkäinen opastamassa Suvirannan pihapiirissä. Kuva: Tuusulanjärven Kulttuurimatkat.

Tuusulanjärven Kulttuurimatkat järjestää Sibelius-teemaisen opastetun kävelykierroksen Järvenpään Kulttuuripolulla sunnuntaina 27.4. klo 13. Kierros alkaa Ainolan parkkipaikalta ja kestää noin 1,5 tuntia.

Tuusulanjärven Kulttuurimatkat vie aikamatkalle Sibeliuksen ja taiteilijayhteisön elämään. Kierroksella syvennytään Jean Sibeliuksen arkeen, inspiraation lähteisiin ja siihen, millaista elämä oli Tuusulanjärven rannalla aikakauden merkittävien taiteilijoiden keskuudessa. 

Kierros tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea alueen kulttuurihistoria elävänä tarinoiden ja historiallisten paikkojen kautta.  

Tuusulanjärven Kulttuurimatkat on järvenpääläinen yritys, joka on jo yli 20 vuoden ajan tuottanut elämyksellisiä kierroksia taiteilijayhteisöstämme niin kotimaisille kuin kansainvälisille ryhmille. Kierrosten teemana on Suomalaisuuden lähteillä ja ne syventyvät alueen kulttuurihistoriaan ja merkittäviin taiteilijoihin. 

Yritys räätälöi opastettuja retkiä kaiken kokoisille ryhmille. Kierroksia järjestetään kävellen, pyöräillen tai bussilla asiakkaan toiveiden mukaan. 

Lisätiedot ja varaukset: kulttuurimatkat.fi 

Vellikello – Taidetta, makuja ja tunnelmaa
Punainen perinteinen hirsirakennus vehreässä ympäristössä kesäillan auringonvalossa. Etualalla kasvaa luonnonkukkia ja heiniä. Rakennuksen seinässä on kyltti, jossa lukee "Vellikello Kammari". Pihalla näkyy kukkaistutuksia, ja taustalla on vehreitä puita ja sininen taivas. Tunnelma on idyllinen ja rauhallinen.
Vellikellon kahvilarakennus. Kuva: Vellikello.

Vellikello omistaa kevään ensimmäisen taidenäyttelynsä Jean Sibeliukselle ja hänen musiikilleen. Näyttelyn ovat toteuttaneet lähikoulujen lapset ja nuoret. Tarjolla on myös musiikin innoittamia herkkuja ja aistinautintoja. 

Sibeliukset ostivat Ainolan tontin Järvenpään kartanolta, jonka viimeinen alkuperäinen rakennus on nykyinen Vellikello, entinen viljamakasiini. Vellikellon yhteys Sibeliukseen elää maisemassa, poluissa ja puutarhoissa. 

Viime keväänä uudelleen avattu Taidekahvila Vellikello jatkaa perinteitä ja kehittää kahvilaa kohtaamisen ja tekemisen paikkana. Luvassa on konsertteja, näyttelyitä, tapahtumia ja kursseja. Tervetuloa mukaan luomaan ja kokemaan! 

Historia, taide ja ystävät Kaikki samassa kupissa! 

Katso myös: Vellikellon Facebook– ja Instagram-sivut  

Wursti – juhlamakkara yhdistää perinteen ja maun
Elintarviketehtaan tuotantolinja, jossa pakataan leikkeleitä. Kuvassa näkyy kuljetinhihna, jolla kulkee punavalkoisiin pakkauksiin pakattuja "Extra Palvikinkku" -leikkeleitä. Pakkausmateriaali on vielä yhtenäisenä rullana ennen yksittäisten pakkausten leikkaamista. Taustalla näkyy metallisia koneiston osia ja elintarviketuotantoympäristö.
Wurstin Extra Palvikinkkuja. Kuva: Wursti.

Wursti juhlistaa Sibeliuksen 160-vuotisjuhlavuotta ylpeänä kotikaupunkinsa perinteistä ja osaamisesta. Se valmistaa juhlavuoden kunniaksi makkaraa, joka tarjoaa makujen sinfoniaa Järvenpäästä. Paikalliset seurat ja yhdistykset tarjoilevat makkaraa peleissään ja tapahtumissaan.

Wursti on valmistanut laadukkaita lihajalosteita Järvenpäässä jo lähes 40 vuoden ajan, panostaen artesaanityyppiseen tuotantoon, jossa suuri osa valmistuksesta tehdään käsityönä. 

Ripaus rohkeutta, luovuutta ja sopivasti hulluutta sai Wurstin perustajat jättämään Pohjois-Pohjanmaan ja perustamaan makkaratehtaan Järvenpäähän. Kaikki yrityksen toiminta on yhä kaupungissa, ja perustajaperheen jälkeläiset sekä suuri osa Wurstin väestä ovat vahvasti paikallisia. 

Wursti – makujen sinfoniaa Järvenpäästä!

Katso myös: wursti.fi  

Yhdessä yrittämisen Järvenpää -yritystarina: Jo viidennellä vuosikymmenellä toimiva järvenpääläinen perheyritys Wursti luottaa perinteisiin makuelämyksiin samalla uutta kehittäen ja eteenpäin katsoen