DataSkyn tehtävänä on auttaa yrityksiä tietoturvaan ja tietotekniikkaan liittyvissä asioissa. Yrittäjä Sauli Kauppinen korostaa, että yritysten olisi tärkeää ymmärtää IT-asioiden merkitys osana yrityksen strategiaa ja että tietoturva otettaisiin yrityksissä tosissaan. 

Henkilö puhumassa vanhaan puhelimeen. Edessä vanhoja puhelimia.
Yrittäjä Sauli Kauppinen on työskennellyt IT-alalla jo noin 30 vuotta. Kuva: Kalle Särkkä.

Järvenpääläinen tietotekniikan ja tietoturvan asiantuntijayritys DataSky on viettänyt keväällä 2024 pyöreitä vuosia, sillä sen yritystoiminta alkoi 20 vuotta sitten. Yrittäjä Sauli Kauppisen sanoin kahteen vuosikymmeneen on mahtunut toimintaa, draamaa, trilleriä, kauhua ja komediaa. 

Paljon on ehtinyt tapahtumaan, mutta silti minusta tuntuu, että vastahan yritys on perustettu.  

DataSky palvelee tällä hetkellä yritysasiakkaita, julkishallintoa ja erilaisia yhteisöjä asiakkaidensa luona, etäyhteydellä sekä Järvenpään toimitiloissaan. Toimintavuosinaan DataSky on ehtinyt palvelemaan yhteensä 10 00015 000 asiakasta, joka yrityksen tapauksessa on tietokone. Aiemmin DataSky palveli myös tavallisia kuluttaja-asiakkaita, mutta koki taloudellisen liiketoiminnan kannalta järkevämmäksi keskittyä ainoastaan yrityksiin kohderyhmänä. Tämä selkeytti myös yrityksen markkinointia ja viestintää. 

Meille on tärkeintä, että yritykset pystyvät keskittymään työssään olennaiseen ja me hoidamme loput. Jokaisen organisaation tulisi hyötyä nykypäivän tietoteknisistä ratkaisuista eli työnteon tulisi olla niin helppoa, tehokasta, mielekästä ja turvallista kuin mahdollista. 

Haluaisin myös yritysten näkevän sen, että IT-asiat kuuluvat vahvasti yrityksen strategiaan ja että tietoturva otettaisiin yrityksissä tosissaan. IT-puolen kunnossapitäminen ei ole ainoastaan pelkkä kulu, vaan yhtä yrityksen kanssa. Kun IT-asiat ovat kunnossa, se tuo yritykselle säästöjä eli rahaa viivan alle, Kauppinen jatkaa. 

Kauppinen myös kiittää asiakkaita, joiden kanssa yritys on saanut tehdä yhteistyötä vuosien varrella. 

On iso luottamuksen osoitus, että yritykset käyttävät palveluitamme. Yritämme aina kaikkemme, että olemme sen arvoisia.  

Henkilö esittelee kannettavan tietokoneen näyttöä asiakkaalle.
Sauli Kauppinen toivoo, että yritykset ymmärtäisivät tietoturvan merkityksen osana toimintaansa. Kuva: Kalle Särkkä.
Ajatus omasta yrityksestä 

Kauppisen taival DataSkyn peräsimessä kypsyi hänen työskennellessään IT-alan työpaikassa, jossa kolme hänen työkavereistaan heitti ilmoille ajatuksen oman yrityksen perustamisesta. 

Muutama kaveri alkoi puhumaan, että olisimmeko kiinnostuneet omasta yrityksestä. Siitä se jotenkin lähti ja tässä nyt ollaan. Alkuperäinen jengi ei ole enää kasassa, osa lähti muihin töihin työntekijäksi, mutta sieltä minulle onneksi alun perin syötettiin ajatusta. 

IT-alalla Kauppinen on itse viihtynyt kaikkinensa jo noin 30 vuotta. DataSkyssä hänen aisaparinaan ja yhtiökumppaninaan toimii yrittäjä Juha Wickman. 

Tällä hetkellä DataSkyssä työskentelee Kauppisen ja Wickmanin rinnalla neljä IT-alan ammattilaista.  

Tarvitaan harrastuneisuutta ja intohimoa tekniikkaa kohtaan. Lisäksi saamme arvokasta koulutusta alan ammattilaisilta työmme ohessa, sillä ala menee vinhaa vauhtia eteenpäin. Henkilöstömme tyytyväisyys on tärkeää, jotta saamme tyytyväisiä asiakkaita ja terveen kassavirran.  

Kauppinen vertaa IT-ongelmien ratkaisemista siihen, kuin etsisi yksittäistä palluraa vanhan television lumisateesta.  

Välillä viallisen palluran löytää helpommin ja välillä ongelmaa joutuu ratkomaan vähän pidempään. 

Vanhoja tietoteknisiä laitteita.
DataSkyn liiketilasta löytyy myös vanhempaa jo museoesineikään ehtinyttä tietokonemallistoa. Etualalla Commodore 64. Kuva: Kalle Särkkä.
Uutta yhteistä suuntaa  

Helmikuussa 2024 DataSky liittyi IT-kauppiaiden ketjun Data Groupin jäsenyritykseksi. Muutoksen myötä yritys pysyy itsenäisenä, mutta jäsenyrittäjyys on mahdollistanut sen, että yrityksen asiakkaat saavat palvelua sopimuksen mukaan myös muista Data Groupin alaisuudessa toimivista yrityksistä ympäri Suomen. Data Groupissa työskentelee 375 IT-alan ammattilasta yli 50 toimipisteessä.

Saamme parempia ostohintoja, jolloin voimme myydä edullisemmin palvelujamme ja tuotteitamme asiakkaillemme, mutta mahdollistaa myös kasvun. Asiakkaille voidaan tarjota apua koko Suomen laajuudella ja pystymme myös itse kysymään apua muilta Data Groupin jäsenyrityksiltä tietoteknisiin haasteisiin. Sellaista IT-alan ammattilaista ei maailmasta löydy, joka voisi sanoa tietävänsä kaiken. 

DataSky tekee myös jonkin verran yhteistyötä muiden alueen alan yritysten kanssa. 

Yhdessä olemme loppujen lopuksi aina enemmän. 

Verkostoitumisen mahdollisuuksia 

DataSky on ottanut verkostoitumisen tosissaan. Se on esimerkiksi mukana Business Järvenpään Kauppa ja palvelut -kasvuverkostossa. 

Käymme erilaisissa verkostoitumistapahtumissa aina kalenterin puitteissa. Alkavia yrityksiä suosittelemmekin rohkeasti ottamaan osaa paikallisten yrittäjäjärjestöjen, kaupungin, Keuken ja muiden tahojen tapahtumiin. Verkostoitumisen avulla saa kasvua, ja noin kolmannes meidänkin taloudellisesta tuloksestamme on tullut puhtaasti verkostoitumisen ansiosta.  

Kauppinen on ollut aktiivisena myös Järvenpään Yrittäjissä, jonka hallituksessa hän oli mukana vuosina 20122022, viimeiset neljä vuotta puheenjohtajana.  Hänen yhtiökumppaninsa Juha toimii tällä hetkellä puolestaan Keravan yrittäjien puheenjohtajana. 

Kauppinen kehuu Järvenpään sijaintia yritykselle suotuisaksi. Pisteet saa myös kaupungin positiivinen yritysilmapiiri. 

Kaupunki suhtautuu suhteellisen hyvin moniin asioihin ja vaikka kaikesta ei ollakaan aina samaa mieltä, niin yhteistä tahtotilaa löytyy. Olen myös kokenut, että Business Järvenpään työntekijöitä on ollut helppo lähestyä matalalla kynnyksellä. Viestiä viedään eteenpäin ja asioista otetaan kaupungissa koppia, Kauppinen päättää. 

Avainlukuja  

Liikevaihto
Vuonna 2023 DataSkyn liikevaihto oli noin 890 000 euroa. 

Asiakkaat
Aktiivisia asiakkuuksia on tällä hetkellä noin 500.  

Haittaohjelmat- ja hyökkäykset
Haittaohjelmia on maailmassa yli 1 miljardi. Vuonna 2023 haittaohjelmahyökkäyksiä tehtiin yli 5,4 miljardia kertaa. 

Järvenpään vahvuudet ja yritystarinat  

Järvenpää on oiva paikka ja mahdollisuus monipuoliselle yritystoiminnalle. Keskeisen sijaintimme ja hyvän saavutettavuutemme vuoksi tuotteet, palvelut ja työvoima liikkuvat helposti joka suuntaan. Järvenpää sijaitsee keskellä 900 000 osaajan työssäkäyntialuetta ja kaikki metropolialueen koulutusorganisaatiot löytyvät 30 minuutin säteellä.  

Järvenpäässä toimivat yritykset ovat aktiivisia verkostoitumaan ja Business Järvenpää kumppaneineen auttaa yrityksiä kasvun, kansainvälistymisen ja yrittämisen tiellä. Kaupungissa toimii neljä eri kärkitoimialan kasvuverkostoa (elintarvikeala, teollisuus, kauppa ja palvelut sekä kiinteistö- ja rakentamisala). Kasvuverkostoissa käsitellään yritysten toivomia aiheita kuten esimerkiksi yritysten työvoimatarpeita, henkilöstön osaamista, kasvua ja kansainvälistymistä  paikallisia yritys- ja elinkeinoelämän näkökulmia ja tarpeita unohtamatta. 

Haluatko olla osa Järvenpäässä toimivien yritysten menestystarinoita? Tervetuloa osaksi Järvenpään aktiivista yrityselämää ja vaikkapa jakamaan yritystarinasi kanssamme. Tutustu kaupungin sijoittumismahdollisuuksiin ja yrityspalveluihin Business Järvenpää -sivulla ja ota meihin yhteyttä!