Järvenpäässä toimivat yritykset

Järvenpäässä toimii noin 3 000 yritystä eri toimialoilta. Kaikista suurin toimiala on palveluala. Teollisuus on myös merkittävä työllistäjä. Kuten Suomessa muuallakin, myös Järvenpäässä pk-yritysten osuus on reilut 90 % yrityskannasta. Yksinyrittäjiä ja mikroyrityksiä on Järvenpäässä paljon. Useita satoja työllistäviä yrityksiä ovat muun muassa Mitsubishi Logisnext Europe ja Lidl jakelukeskus. Lisäksi Postin varastoliiketoiminnan mittava kokonaisuus rakentuu Järvenpäähän kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2025 työllistäen noin 100. Oriola on ilmoittanut niin ikään rakentavansa uuden jakelukeskuksensa Järvenpäähän, jonka rakentaminen alkaa keväällä 2026.

Tutustu tästä Järvenpään alueella toimiviin yrityksiin!

Tiivis yhteistyö

Business Järvenpää tekee paikallisten yritysten kanssa läheistä yhteistyötä. Kuuntelemme herkällä korvalla yrittäjien näkemyksiä ja mahdollisuuksien mukaan pyrimme huomioimaan toiveet kaupungin toimenpiteissä ja kehityksessä.

Business Järvenpää yhdistää kaupungin palvelut ja kumppaniverkoston toiminnan yrityksille helposti hyödynnettäviksi palvelukokonaisuuksiksi, yhteistyöverkostoiksi ja viestintäkanavaksi.  Paikallisten yritysten lisäksi tärkeimmät sidosryhmät ovat Keuke, Keuda, Spesia, Step-koulutus, muut kunnat, Uudenmaanliitto, Kuntaliitto, Keski-Uudenmaan TE-palvelut, ELY-keskus, Business Finland ja Kauppakamari.

Kasvuverkostot

Menestyvät yritykset ovat kaupungin menestyksen ja tunnettuuden tae. Kaupungin neljässä kärkialan kasvuverkostossa tavoitteena on yrityksien kasvun tukeminen erilaisilla toimenpiteillä, joita kasvuverkostoissa yhdessä työstetään.

Tutustu kasvuverkostoihin

Heidi Torvinen

Asiakkuuspäällikkö
[email protected]
+358 40 315 3086

Elinvoimatiimi/yritykset ja yhteisöt: Keskustan kehittäminen, Kasvuverkostot, Työllisyysasiat yritysten näkökulmasta, Matkailu

+358 40 315 3086
[email protected]

Kiinnostaako Business Järvenpää?

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
This field is hidden when viewing the form

Next Steps: Sync an Email Add-On

To get the most out of your form, we suggest that you sync this form with an email add-on. To learn more about your email add-on options, visit the following page (https://www.gravityforms.com/the-8-best-email-plugins-for-wordpress-in-2020/). Important: Delete this tip before you publish the form.
Sähköposti