Luomu B&B Pajula Majatalo yhdistää majoituksen, elämykset ja kestävän matkailun. Yrittäjä Minna Kopra kehittää majataloa jatkuvasti. Tulevaisuudessa palveluihin voi kuulua myös laajempi helikopterimatkailu kulttuurituristeille. 

Ilmakuva suuresta vaaleasta huvilasta pihapiireineen, pihalla juhlateltta ja lava, vieressä ruokarekka ja metsää ympärillä.
Villa Pajula tarjoaa tilat juhliin ja tapahtumiin sekä tekee yhteistyötä telttayrityksen kanssa, mikä mahdollistaa lisätilan järjestämisen pihapiiriin esimerkiksi häitä varten. Kuva: Pajula Majatalo

Järvenpäässä, vain kivenheiton päässä Haarajoen juna-asemalta, sijaitsee pala idyllistä maalaisromantiikkaa.  Alueelta löytyy 1940-luvulla karjalaisten evakkojen rakentama rintamamiestalo, jossa toimii Luomu B&B Pajula Majatalo. Paikka tarjoaa idyllistä maaseututunnelmaa keskellä kaupunkia. 

Majatalon tunnelmalliset huoneet kantavat nimiä kuin satukirjan sivuilta: Villiviini, Ukkolaukka, Keijunmekko ja Laventeli. Majatalo vuokrataan kokonaisuudessaan yhdelle seurueelle kerrallaan, mutta myös huonevuokraus on mahdollinen. 

Majoittumisen lisäksi Pajulassa on mahdollista järjestää myös niin pienimuotoisia reilun kymmenen hengen juhlia kuin yli sadan hengen tilaisuuksia. Majatalon tunnelmallinen pihapiiri soveltuu myös polttareihin, yritysten tyhy-päiviin ja muihin tapahtumiin. Yhteistyökumppaneidemme ansiosta tiloissa voidaan järjestää niin ristiäiset kuin häätkin, ja tarjolla on myös erilaisia elämyspaketteja, kuten viininmaisteluiltoja. 

Majatalon KonttiBaari on avoinna tilauksesta, ja pihalle voidaan pystyttää juhlatelttoja tarpeen mukaan. Halutessa paikalle voi tilata myös yksityiskokin. 

Illanviettoon voi vuokrata sauna- ja paljuvaunun, joka on käytettävissä Pajulassa tai tilattavissa haluttuun paikkaan. 

Saunavaunu ja ulkotulipaikka iltahämärässä sekä puuverhoiltu palju saunatilassa vierekkäin jaettuna kuvana.
Sauna- ja paljuvaunussa voidaan järjestää esimerkiksi turvesauna ja -kylpy. Viereisestä Konttibaarista on saatavilla virvokkeita, ja juomat voi tuoda itse tai tilata paikan päälle. Kuva: Pajula Majatalo
Luonnonläheinen majatalo kestävällä ajattelulla 

Pajulan yrittäjänä toimiva Minna Kopra sai ajatuksen majatalon pyörittämisestä äitiyslomallaan, jolloin hän työskenteli lentokonsulttina. Ennen majataloyrittäjäksi ryhtymistä hän valmistui helikopterilentäjäksi. 

– Lähdimme ensin liikkeelle majoituksesta ja bed & breakfast -ideasta. Isoäidilläni oli Karjalassa matkustajakoti, ja halusin luoda jotain samantyylistä. Pajulan kantavana ajatuksena on puutarha ja tulipaikat, jotka tuovat luonnon lähelle.  

Kopra kehuu Pajulan sijaintia urbaaniin elämään nähden ihanteelliseksi.  

– Haarajoen juna-asema on aivan vieressä ja Helsinkiin pääsee junalla vain 25 minuutissa, Kopra jatkaa. 

Majatalon isäntäpariskunta asuu aivan naapurissa ja pitää huolen siitä, että majoittujat viihtyvät.   

Pajulassa kierrätys on osa arkea.  

– Kaikki, mikä tontilta lähtee, hyödynnetään tavalla tai toisella. Uutta hankitaan vain, jos on pakko. Muuten materiaalit löytyvät omasta ympäristöstä tai kierrätyskanavista, kuten Tori.fi:stä. Ruoantähteet päätyvät eläimille, eikä mitään heitetä turhaan pois. 

Punainen kaivinkone työmaalla metsän reunassa ja punainen helikopteri nurmikentällä vierekkäin jaettuna kuvana.
Villa Pajulan emäntä toimii myös helikopterilentäjänä. Helikopterilento sekä Hiekkalaatikko XL -kaivinkone-elämys ovat varattavissa ohjelmanumeroiksi esimerkiksi polttareihin. Kuva: Pajula Majatalo
Toiminta rakentuu elämysten ympärille 

Vuonna 2018 käynnistynyt majatalotoiminta alkoi pienimuotoisesti, mutta on kasvanut tasaisesti vuosien varrella. Alkuvaiheessa majoittujina olivat pääasiassa Järvenpäässä työskentelevät ulkomaalaiset työmiehet, jotka tarvitsivat vain yöpaikan.  

– Koronapandemiakaan ei vaikuttanut meihin merkittävästi, vaan käyttöaste on kasvanut tasaisesti. Ulkomaalaisett turistit ovat löytäneet tiensä Pajulaan kotimaisten matkailijoiden lisäksi, Kopra kertoo. 

Majatalon kapasiteettia on sittemmin lisätty liikuteltavilla hotellihuoneilla ja tontille on rakennettu isompi rakennus Villa Pajula. 

Muutama vuosi sitten majatalon toimintaan lisättiin elämyspalvelut, jotka ovat nykyään keskeinen osa Pajulan tarjontaa. Elämyksiä on tarjolla laidasta laitaan, joita toteutetaan yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. XL Hiekkalaatikossa voi kokeilla kaivinkoneen käyttöä, helikopterista avautuvat maisemat uudesta perspektiivistä yleisölennätyksillä. Rentoutumiseen järjestetään erilaisia hyvinvointipäiviä. 

– Meillä on myös matkaparkki erilaisille moottoriajoneuvoille ja polkupyörille. 

Kodikas majatalon pihapiiri kukkaistutuksineen sekä vaalea kahden hengen huone pedattuine sänkyineen vierekkäin jaettuna kuvana.
Pajula Majatalo on viehättävä vanha rintamamiestalo, jonka huoneet on sisustettu yksilöllisesti. Majataloon majoittuu jopa 14 henkeä. Kuva: Pajula Majatalo
Helikopterilentäminen osaksi palvelukonseptia 

Kopra on myös helikopterilentäjä. 

– Ihmiset pääsevät myös itse kokeilemaan helikopterilla lentämistä, Kopra kertoo.  

Pajulan ohella Kopra pyörittää myös Verkkoranta-nimistä luomumökkiä Hirvensalmella, jonne hän on laajentanut toimintaansa ostamalla neljä hehtaaria lisää maata. 

– Verkkoranta tarjoaa vaihtoehtoisen paikan hyvinvointipalveluille tai tyhy-päiville. Verkkorannassa, kuten Pajulassakin, on helikopterin laskeutumispaikka, joten se voisi toimia osana kopterimatkailua, Kopra kertoo. 

Kopra katsoo tulevaan toiveikkaana. Hän uskoo, että Svengin yritysalueen rakentaminen ja kehittyminen antavat lisäpotkua myös Pajulan toiminnalle. 

– Haluamme kehittää toiminnastamme kokonaisvaltaisen konseptin emmekä vain yksittäistä majataloa, ja tarjota elämyksiä, ripauksella erähenkistä tunnelmaa kaupungin kupeessa. 

Suojaisa grillikatos pihapiirissä metsän keskellä, ihmiset istuvat pöydän ääressä ja keskellä on tiilinen tulipaikka.
Pajula Majatalon yhteydessä on grilli-lounge sekä konttisauna ja -palju. Pihapiirissä on mahdollista viettää iltaa esimerkiksi grillaten, iltatulilla tai raclette-illan merkeissä. Kuva: Pajula Majatalo
Avainlukuja 

Toiminnan käynnistyminen
Majatalotoiminta alkoi vuonna 2018.

Asiakkaita vuosittain
Pajulassa majoittuu ja vierailee vuosittain arviolta noin 1 900 asiakasta kotimaasta ja ulkomailta. 

Tilaisuuksien kapasiteetti
Pihapiirissä voidaan järjestää tilaisuuksia reilun kymmenen hengen juhlista yli sadan hengen tapahtumiin. 

Järvenpään vahvuudet ja yritystarinat

Järvenpää on oiva paikka ja mahdollisuus monipuoliselle yritystoiminnalle. Keskeisen sijaintimme ja hyvän saavutettavuutemme vuoksi tuotteet, palvelut ja työvoima liikkuvat helposti joka suuntaan. Järvenpää sijaitsee keskellä 900 000 osaajan työssäkäyntialuetta ja kaikki metropolialueen koulutusorganisaatiot löytyvät 30 minuutin säteellä. 

Järvenpäässä toimivat yritykset ovat aktiivisia verkostoitumaan ja Business Järvenpää kumppaneineen auttaa yrityksiä kasvun, kansainvälistymisen ja yrittämisen tiellä. Kaupungissa toimii neljä eri kärkitoimialan kasvuverkostoa (elintarvikeala, teollisuus, kauppa ja palvelut sekä kiinteistö- ja rakentamisala). Kasvuverkostoissa käsitellään yritysten toivomia aiheita kuten esimerkiksi yritysten työvoimatarpeita, henkilöstön osaamista, kasvua ja kansainvälistymistä  paikallisia yritys- ja elinkeinoelämän näkökulmia ja tarpeita unohtamatta.

Haluatko olla osa Järvenpäässä toimivien yritysten menestystarinoita? Tervetuloa osaksi Järvenpään aktiivista yrityselämää ja vaikkapa jakamaan yritystarinasi kanssamme. Tutustu kaupungin sijoittumismahdollisuuksiin ja yrityspalveluihin Business Järvenpää -sivulla ja ota meihin yhteyttä!