Tunto on Järvenpäästä lähtöisin oleva valaisinvalmistaja, jonka innovatiiviset ja teknologisesti edistykselliset tuotteet ovat löytäneet tiensä kansainvälisten suuryritysten, kuten Mercedeksen, Googlen ja Supercellin, tiloihin ja tuotteisiin. Tänä päivänä yrityksen valaisimet valaisevat tiloja ympäri maailmaa.

Mies seisoo modernissa sisätilassa valaistun taideteoksen edessä. Seinällä on valkoista ja sinistä sisältävä kohokuvioinen taideteos. Taustalla näkyy lasinen pesuallasalue ja portaikko.
Tunnon perustaja, pääsuunnittelija ja muotoilija Mikko Kärkkäinen Tunnon tiloissa, jossa näkyy myös Kärkkäisen kädenjälki. Kuva: Kalle Särkkä.

Järvenpäästä löytyy poikkeuksellista valaisinosaamista. Nummenkylässä sijaitseva Tunto on erikoistunut puuvalaisimiin, joiden tarkoituksena on yhdistää valon olemus, laatu ja huipputeknologia innovatiivisella tavalla. Yrityksen verkkosivuilla tuotteita kuvaillaan innovatiivisiksi ja teknologisesti edistyksellisiksi, hyödyntäen LED- ja OLED-tekniikkaa. Kaikki Tunnon valaisimet valmistetaan Järvenpäässä.

Yrityksen perustaja, pääsuunnittelija ja muotoilija Mikko Kärkkäinen vastaa tuotteiden suunnittelusta ja valmistuksesta. Järvenpääläislähtöinen Kärkkäinen on opiskellut ensin puualan artesaaniksi ja myöhemmin muotoilijaksi Lahdessa.

– Oma urani alkoi 1990-luvulla, kun menin työharjoitteluun puusepänpajalle, Kärkkäinen kertoo.

Ensimmäiset suuret projektit ja kasvun vuodet

Kärkkäinen päätti kuuden vuoden työskentelyn jälkeen ostaa pajan sen omistajalta, joka oli kouluttanut hänet ammattiin. Vuonna 1999 yritys siirtyi omistajanvaihdoksen myötä Järvenpäähän.

Kärkkäinen aloitti uransa suunnittelemalla ja toteuttamalla ensimmäiset työnsä Honkarakenteelle, joka rakensi Design Centeriä Jyväskylään. Hän jatkoi yhteistyötä Honkarakenteen kanssa, toteuttaen myös yrityksen pääkonttorin näyttelytilat.

Vuodesta 2001 alkaen Kärkkäinen työskenteli muun muassa Suunnolle, joka on maailmankuulu urheilukellojen ja sukellustietokoneiden valmistaja. Kärkkäisellä oli Helsingissä muotoilutoimisto Tunto, samalla kun paja toimi Järvenpäässä.

Yritys suunnitteli ja toteutti liiketiloja, ravintoloita ja yökerhoja sekä kalustesuunnittelua yksityisiin koteihin, mukaan lukien keittiöitä ja portaita.

– Tätä kesti noin neljä vuotta, kunnes jatkuva ajaminen Helsingin ja Järvenpään välillä alkoi käydä liian raskaaksi. Projektit olivat suuria ja mittavia, satojen tuhansien arvoisia. Nuorena kundina vastasin kaikesta itse, mutta intoa riitti. Oli seuraavan siirron aika.

Kansainvälistyminen ja valaisininnovaatioiden alku

Vuonna 2004 Kärkkäinen perusti nykyisen Tunto Oy:n. Yritys keskittyi nyt nimenomaan designhuonekalujen valmistamiseen.

– Suomen markkinat eivät riittäneet, joten suuntasimme kansainvälisille markkinoille. Meillä oli edustajia ja agentteja eri puolilla maailmaa. Perehdyimme esimerkiksi liiketoiminnan pyörittämiseen Saksan, Itävallan ja Sveitsin markkinoilla. Myimme huonekaluja myös Japaniin.

Huonekaluja ei myyty kasapäin, mutta suhteet maailmalle saatiin auki.

Vuonna 2005 eräs mies toi Kärkkäiselle LED-valodiodin, mainostaen sen olevan tulevaisuuden tekniikkaa ja pyytäen luomaan siitä jotain uutta. Seuraavana vuonna Kärkkäinen suunnitteli ja valmisti ensimmäisen valaisimensa, jossa oli kosketuksella syttyvä ja sammuva virtakytkin.

– Suomessa elettiin tuolloin Nokia-puhelinten lumoissa ja koskettaminen oli vielä uutta.

Vuonna 2009 Tunto esitteli Kölnin messuilla LED1-valaisimen, jossa LEDit oli integroitu ohuen puun sisään. Valaisimessa oli kosketuskytkin, jonka avulla valaisin syttyi ja sammui puun pintaa koskettamalla. Valoa pystyi myös himmentämään samalla yksinkertaisella kosketustoiminnolla.

Samana vuonna Tunto voitti merkittävän määrän kansainvälisiä designpalkintoja, ja palkintosade jatkui seuraavan kolmen vuoden ajan.

– Nuori ja ketterä yritys astui parrasvaloihin ja uskalsi tehdä asioita toisin, yhdistäen uuden teknologian huonekalu- ja valaisinsuunnitteluun.

Mies istuu pöydän ääressä ja kirjoittaa muistikirjaan. Pöydällä on kaksi modernia valaisinta, joiden lämmin valo luo miellyttävän tunnelman.
Mikko Kärkkäinen vastaa Tunnon tuotteiden suunnittelusta ja valmistuksesta. Kuva: Kalle Särkkä.
Projekteja globaalien jättien kanssa

Vuonna 2013 mukaan astuivat myös sijoittajat. Mallistoa laajennettiin ja yritys keskittyi pelkästään valaisinten valmistukseen. Suomessa myyntiä oli vain vähän, mutta fokus oli vahvasti maailmalla.

– Suunnittelimme ja toteutimme Brysselin EU:n suurlähetystöön valaisimet, joihin oli integroituna tuolloin uusi langaton lataus.

Tunto on ollut edelläkävijä myös OLED-tekniikan käytössä. OLED (Organic Light Emitting Diode) on ohut ja joustava valoteknologia, joka tuottaa valoa orgaanisten yhdisteiden avulla. Yritys on tehnyt yhteistyötä valaisinvalmistajien Osramin, Phillipsin, LG:n ja Oledworksin kanssa orgaanisten valonlähteiden kehittämisessä valaisimiin.

– Osramin kanssa pääsimme suunnittelemaan kuoroparven valaistusta Sikstuksen kappeliin Vatikaaniin.

Tunnon tiimiin kuuluu markkinoinnin ammattilaisia sekä freelancereita ja alihankkijoita laajan maailmanlaajuisen alihankintaverkoston lisäksi. Pajalla ja tuotannossa työskentelee yrityksen omaa henkilökuntaa kahdeksan henkilöä.

Yritys on jakanut osaamistaan tuleville puusepille noin 20 vuoden ajan tarjoamalla Keudan opiskelijoille työharjoittelupaikkoja. Kaikki tuotannon henkilökunnasta ovat Keudan entisiä opiskelijoita, ja useita kymmeniä on suorittanut harjoittelunsa yrityksessä. Kärkkäinen kuitenkin harmittelee, että puusepänlinja on suunniteltu lakkautettavaksi lähivuosina, mitä hän pitää merkittävänä menetyksenä alalle ja sen tulevaisuudelle.

Tunnon valot loistavat maailman ja Suomen huipulla

Tunnon toiminta on laajentunut vuosi vuodelta. Yritys on jatkanut osallistumistaan kansainvälisille messuille ja kasvattanut edustajiensa määrää eri puolilla maailmaa. Projekteja on toteutettu muun muassa Mercedekselle, Googlelle ja muille suuryrityksille sekä muita erilaisia projekteja yhteistyössä kansainvälisten arkkitehtien kanssa.

Keski-Euroopassa Pariisi on noussut Tunnon tärkeimmäksi markkina-alueeksi.

Muutama vuosi sitten Tunto suunnitteli ja toteutti merkittävän määrän valaisimia Supercellin uuteen pääkonttoriin. Viimeisimpiä projekteja ovat Finlandia-talon uudistuksessa tehdyt esitystekniset muutokset vanhoihin Alvar Aallon valaisimiin.

– Vanhoihin valaisimiin, joissa aiemmin oli kolme hehkulamppua ja 1500 lumenin valoteho, haluttiin nyt saada 8000 lumenia ja kaikki värit linssien kautta. Tämä toteutus oli mittakaavaltaan merkittävä ja ensimmäinen laatuaan.

Tunto on ollut mukana myös Vantaalla sijaitsevan Jumbon kauppakeskuksen valaistuksessa. Järvenpäässä yrityksen kädenjälki näkyy sosiaali- ja terveyskeskus JUST:in aulassa sijaitsevassa valoveistoksessa sekä Villa Kokkosen vastaanoton valaistuksessa. Tunnon valaisimet koristavat myös designista kiinnostuneiden kuluttajien yksityiskoteja ympäri maailmaa.

Seuraavaksi Tunto on uudistamassa omaa mallistoaan.

– Uudessa mallistossa korostuvat uusi teknologia ja esteettisyys. Uusi mallisto esitellään myös Dubain ja Milanon messuilla keväällä 2025.

Moderni lattialamppu, jossa on puupintainen kaareva varsi ja LED-valot. Lamppu seisoo peilin vieressä, ja sen ympärillä on verhot ja pehmeä beige matto. Lamppu tuo lämpimän ja elegantin tunnelman huoneeseen.
Tunnon tuotteet tehdään käsityönä. Kuva: Tunto.
Vastuullisuus ja tyylikkyys Tunnon toiminnan ytimessä

Tunto ei halua tehdä itsestään suurta numeroa, vaan sen lähestymistapa on Kärkkäisen sanoin tyylikäs ja harkittu ilman huomiota herättävää kiiltokuvamaisuutta. Kärkkäinen pitää Järvenpäätä yrityksen toimipaikkana kaikin puolin hyvänä paikkana yrittää. Kaupunki sijaitsee lähellä pääkaupunkiseutua, ja logistiikkayhteydet toimivat hyvin.

Samoin vastuullisuus näkyy Tunnon kaikessa tekemisessä. Tunto pyrkii välttämään turhaa kulutusta ja tekemään mahdollisimman paljon mahdollisimman vähillä resursseilla. Ajattelu ulottuu aina pakkauksiin asti – ylimääräisiä muoviosia ei käytetä, ja jokainen yksityiskohta suunnitellaan ympäristöystävällisesti.

Tuotannon puolella vastuullisuus korostuu pintakäsittelyissä, joissa käytetään luonnollisia vahoja ilman haitallisia kemikaaleja. Myös työkoneiden ja materiaalien käsittely on mietitty tarkkaan. Esimerkiksi perinteisessä puuteollisuudessa käytettävä jaksopuristus voi olla terveydelle vaarallista, mutta Tunto on kehittänyt siihen oman, turvallisemman ja kestävämmän vaihtoehtonsa.

Myös Tunnon messuosastot rakennetaan valmiiksi omissa tiloissa ja kuljetetaan messupaikalle, ja ne kuljetetaan takaisin Suomeen ilman, että ylimääräistä jätettä syntyy. Samoja elementtejä hyödynnetään uudelleen pienillä muokkauksilla.

– Meille vastuullisuus ei ole vain trendisana, vaan olennainen osa arvojamme ja toimintatapaamme, Kärkkäinen toteaa.

Kohti tulevaisuuden valaistusta

Koska valaisimissa hyödynnetään paljon tekniikkaa, Kärkkäinen tiimeineen tekee tiivistä yhteistyötä sähköalan ammattilaisten kanssa. Hän on myös itse opetellut tekniikkaa, turvallisuutta ja testaamista tuotteisiin liittyen. Ala kehittyy nopeasti, joten osaamista on päivitettävä jatkuvasti pysyäkseen askeleen muita edellä.

Tulevaisuudessa valaisinsuunnittelussa korostuu Kärkkäisen mukaan entistä enemmän ihmislähtöisyys. Muotoilussa huomioidaan vuorokauden ja vuodenajan rytmi sekä valon sävyjen monipuolisuus ja interaktiivisuus tilan valaistuksen kanssa.

– Valonlähteet integroidaan yhä useammin osaksi huonekaluja ja sisustusta hyödyntäen kehittyvää teknologiaa. Valaisimet eivät enää ole irrallisia elementtejä, vaan sulautuvat harmonisesti osaksi tiloja, Kärkkäinen kuvailee.

Avainlukuja

Mallisto
Tunnon myyntikatalogi kattaa nykyisin useita valaisimia ja valaisinperheitä, joissa yhdistyvät erilaiset puulajit, värilämpötilat ja ohjausvaihtoehdot. Tuotteissa käytetään pääsääntöisesti massiivipuuta ja puisia muotopuristeita.

Liikevaihto
Vuonna 2023 Tunnon liikevaihto oli noin 1,3 miljoonaa euroa

Palkinnot

RED DOT 2009, 2010, 2011

German Design Award 2011, 2019

Good Design 2009, 2014

Green Good Design 2010

Europe 40 under 40 designer 2011

Muotoilun valtionpalkinto 2015

Järvenpään vahvuudet ja yritystarinat 

Järvenpää on oiva paikka ja mahdollisuus monipuoliselle yritystoiminnalle. Keskeisen sijaintimme ja hyvän saavutettavuutemme vuoksi tuotteet, palvelut ja työvoima liikkuvat helposti joka suuntaan. Järvenpää sijaitsee keskellä 900 000 osaajan työssäkäyntialuetta ja kaikki metropolialueen koulutusorganisaatiot löytyvät 30 minuutin säteellä. 

Järvenpäässä toimivat yritykset ovat aktiivisia verkostoitumaan ja Business Järvenpää kumppaneineen auttaa yrityksiä kasvun, kansainvälistymisen ja yrittämisen tiellä. Kaupungissa toimii neljä eri kärkitoimialan kasvuverkostoa (elintarvikeala, teollisuus, kauppa ja palvelut sekä kiinteistö- ja rakentamisala). Kasvuverkostoissa käsitellään yritysten toivomia aiheita kuten esimerkiksi yritysten työvoimatarpeita, henkilöstön osaamista, kasvua ja kansainvälistymistäpaikallisia yritys- ja elinkeinoelämän näkökulmia ja tarpeita unohtamatta. 

Haluatko olla osa Järvenpäässä toimivien yritysten menestystarinoita? Tervetuloa osaksi Järvenpään aktiivista yrityselämää ja vaikkapa jakamaan yritystarinasi kanssamme. Tutustu kaupungin sijoittumismahdollisuuksiin ja yrityspalveluihinBusiness Järvenpää -sivullaja ota meihin yhteyttä!