Yrityksillä on oiva mahdollisuus olla mukana yhteisöllisyydessä ja resurssiviisaus-teossa

Yhdessä katettu -verkosto laajentaa toimintaansa, myös Järvenpäässä. Tavoitteena on juurruttaa Yhdessä katettu -verkoston toimintaa hankeriippumattomaksi. Yksi olennainen osa on löytää uusia yhteistyökumppaneita yrityspuolelta. Kumppaneina ovat jo mm. Lidlin jakelukeskus ja monet ruokakaupat.

Mistä on kyse

Yhdessä katettu -verkosto esittelee valtakunnallisesti kiinnostusta herättänyttä yhteistyöverkostoa, sen rakentamista ja vaikutuksia. Toiminnalla edistetään ihmisten työelämävalmiuksia, valmennetaan ja tuetaan osaamista, vähennetään haitallisia ympäristövaikutuksia, mahdollistetaan yhteisöllistä kansalaistoimintaa ja lujitetaan eri toimijoiden vahvuuksia yhteistyöllä. Elinvoimaa, yhteistyötä ja hyvinvointia Järvenpäässä ja Keski-Uudellamaalla!

Yhdessä katettu -verkosto kutsuu teidät seuraamaan mielenkiintoista ENEMMÄN KUIN RUOKAA -verkkoseminaaria 30.9.2020 klo 9 – 14. Webinaari on maksuton.

Ilmoittautuminen ja lisätietoa seminaarista

Tapahtuman järjestävät Osallistava yhteisö -hanke, Sininauhaliitto ja Kierto-hanke.

Seminaarin ohjelma:

9-9.30 Seminaarin avaus: Tampereen Kierto-hanke, Sininauhaliitto ja Osallistava yhteisö -hanke
9.30-9.45 Kaupungin tervehdys: Tampereen apulaispormestari Jaakko Stenhäll
9.45-10.15 Järvenpään Yhdessä katettu: Yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja hyvinvointia Järvenpäässä
tauko
10.30-11.15 Siltojen rakentaminen ja ideointi ruoka-aputyössä: Jani Turku, Ideapakka
tauko
12.00-13.00 Ruokajonosta osallisuuteen -hanke kehitti työkaluja osallisuuden edistämiseen: tutkija Tuukka Niemi ja professori Juho Saari
13-13.15 Ruoka-apu.fi – yhteinen verkkopalvelu ruoka-apua etsiville ja järjestäville: Annmari Salmela ja Reetta Nick
13.15-13.45 Koronan vaikutukset ruoka-apuun ja päivän koontia: hyvinvointitutkija Tuomo Laihiala
13.45-14 Ajatuksia tänään kuullusta